sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Marcottilainen artefakti

©Flickr user "Leeds Museums and Galleries" and used under CC BY-NC 2.0
Suomenkin lehdistössä huomioitiin uusi ilmastonmuutokseen liittyvä tutkimus Marcott et al. 2013. Arvostetussa Science -julkaisussa julkaistun vertaisarvioidun tutkimuksen mukaan ilmasto oli ollut suhteellisen stabiili koko nykyisen holoseenin ajan, mutta viimeisen sadan vuoden aikana lämpötilat olivat nousseet ennennäkemättömällä nopeudella. Ilta-Sanomat 9.3.2013:
Marcottin tutkimusryhmä pystyi selvittämään maapallon lämpötilan kehittymistä yli 11 000 vuoden ajalta. .. Tutkimusryhmä osoitti, miten maapallon säässä tapahtui useita tuhansia vuosia jatkuneen kylmän kauden jälkeen odottamatta suunnanmuutos 1900-luvulla. Tutkijoiden mukaan 1900–10 oli kylmin vuosikymmen 11 300 vuoteen. Sata vuotta myöhemmin 2000–10 taas oli yksi lämpimimpiä vuosikymmeniä.
Ja tästä tietenkin vedettiin seuraava johtopäätös:
Tutkijoiden mielestä maapallon viime vuosien lämpeneminen ei ole luonnollista, vaan johtuu teollisesta vallankumouksesta ja teollisuuden aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä.
Marcott mainosti graafinsa vahvistavan toisen jääkiekkomailagraafikon – Michael Mann:n – luoman ns. jääkiekkomailagraafin oikeaksi. Jääkiekkomailagraafi on Al Goren mainostama, globaalia historiallista lämpötilaa kuvaavaa graafi, joka osoittaa ilmaston lämmenneen viimeisen sadan vuoden aikana poikkeuksellisesti, nopeasti ja korkealle. Se on koostettu epäsuorasti tutkimalla proksyjä, kuten puiden, korallien tai simpukoiden kasvurenkaita.

Näitä on nähty ennenkin. Aina kun tilastomatemaatikko Stephen McIntyre on saanut jääkiekkomailagraafiin päätyneiden tutkimusten datan käsiinsä, hän on kyennyt blogissaan helposti osoittamaan tutkijoiden tekemät tilastotieteelliset virheet, joita ilman graafit muistuttaisivat pikemminkin ringettemailaa.

Tästä syystä skeptikot suhtautuivat tähänkin tutkimukseen hyvin kyynisesti. Elleivät aikaisemmatkaan tutkimukset ole onnistuneet luomaan globaalista lämpötilasta jääkiekkomailagraafia ilman vakavia virheitä, millä todennäköisyydellä tämä tutkimus on virheetön? Ilmastotutkija Judith Curry totesikin:
Mike’s Nature trick[*] seems to be now a standard practice in paleo reconstructions.
Sitten alkoi tutkimuksen sisällön tarkistaminen ja vertailu muihin alan tutkimuksiin. Blogaaja Joanne Nova teki huomion: äkillisen nousun aikaan datajoukkojen määrä romahti lähes nolliin.

Lisäksi huomattiin muutakin outoa. Tutkimus pohjautuu samaan dataan kuin Marcott:n väitöskirja, mutta väitöskirjasta lapa puuttuu. Myöskään tutkimuksen liitteenä olevasta datasta ei ole löydettävissä graafin lapaa.

McIntyre kysyi tästä tutkijalta itseltään, joka vastasi:
Please note that we clearly state in paragraph 4 of the manuscript that the reconstruction over the past 60 yrs before present (the years 1890 − 1950 CE) is probably not robust because of the small number of datasets that go into the reconstruction over that time frame.
Erikoista. Tutkimuksen eniten uutisoitu väittämähän oli lämpötilan poikkeuksellinen nousu vuosien 1910 ja 2010 välillä, mitä käytettiin puolestaan perusteena väitteelle lämpenemisen luonnottomuudesta.

Tilannehan ei olisi yhtään niin herkullinen jos Marcott olisi todellakin selkeästi maininnut mitä väittää maininneensa. Sitä hän ei kuitenkaan tee. On melko omituista että tutkimus on päässyt Science:n vertaisarviointiprosessista läpi. Olikohan itse Michael Mann tutkimuksen vertaisarvioijana?

Tuo ei kuitenkaan selittänyt mikä sai aikaan Marcott:n käsittelemästä, sinällään täysin yllätyksettömästä datasta hälyttävän jääkiekkomailan lavan.

Lopulta kävi ilmi että tutkijoiden havaitsema ennätyksellinen lämpötilannousu oli vain datankäsittelyssä ilmaantunut artefakti, jonka aiheutti proksydatan loppuminen 1900-luvulle tultaessa – tai kuten McIntyre toteaa:
Marcottian upticks arise because of proxy inconsistency: one (or two) proxies have different signs or quantities than the larger population, but continue one step longer. 
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Otetaanpa esimerkiksi kolme datajoukkoa seuraavilla arvoilla:
  • Sarja A: 1, 1, 1, 1
  • Sarja B: 2, 2, 2, 2 
  • Sarja C: 3, 3, 3, 3, 3
Näiden keskiarvoksi tulee 2, 2, 2, 2, 3 – jääkiekkomaila.

Tässä vaiheessa on syytä epäillä Marcott:n havaitseman poikkeuksellisen lämpötilannousun johtuneen vain tutkijan vähäisestä tilastotieteen ymmärryksestä.

Mutta asia ei jää tähän.

Näyttää lisäksi siltä että Marcott muutteli vapaamielisesti proksyjen vuosilukuja, ilman asianmukaista kirjallista selvitystä toimintatavoistaan. Erästäkin proksyä siirrettiin ajassa taaksepäin jopa 1008 vuotta! Mikä raskauttavinta, hän tietoisesti tiputti pois datajoukkoja, joiden mukaan ottaminen olisi kadottanut jääkiekkomailan lavan.

Näiden muutosten vaikutus graafiin havainnollistuu tässä McIntyren piirtämässä graafissa:



Miksi ihmeessä hän olisi toiminut noin?

3 kommenttia:

  1. Ylen mukaan tämä nimenomainen tutkimus kadotti ilmastoskeptikkojen argumentin siitä että ilmasto olisi ollut tuhat vuotta sitten – keskiajan lämpökaudella – nykyistä lämpimämpi:

    http://yle.fi/uutiset/maapallo_kuumempi_kuin_koskaan_jaakauden_jalkeen_ja_kuumeneminen_jatkuu_rajuna/6530928

    Näinköhän on?

    Lisäksi Yle hieman harhaanjohtavasti mainitsee tutkimuksia olleen kaksi, mutta lähteet viittaavat molemmat samaan Marcott:n tutkimukseen.

    Huolimattomasti kirjoitettu uutinen.

    VastaaPoista
  2. Tässä blogissa tarkastellaan niitä yhdeksää datajoukkoa, joiden data jatkui vuotta 1950 pidemmälle.

    http://theinconvenientskeptic.com/2013/03/introducing-the-marcott-9/

    Ainoastaan yhden lopussa on mitään jääkiekkomailan lapaa muistuttavaa, eikä senkään havaitsema lämpötila nouse erityisen korkealle tai erityisen nopeasti.

    Tässä yksi tekijöistä – Jeremy Shakun – kommentoi näitä epäselvyyksiä:

    "Thus, the 20th century portion of our paleotemperature stack is not statistically robust, cannot be considered representative of global temperature changes, and therefore is not the basis of any of our conclusions."

    http://dotearth.blogs.nytimes.com/2013/03/31/fresh-thoughts-from-authors-of-a-paper-on-11300-years-of-global-temperature-changes/

    100% tutkimuksen julkisuusarvosta tuli graafin lopussa olevasta äkillisestä noususta. Tai kuten Marcott kommentoi Climate Central:ssa:

    "But the new report extends that research back much further, using evidence from the seafloor and from lake sediments to gauge past temperatures, not the tree rings previous researchers have used. “What’s striking,” said lead author Shaun Marcott of Oregon State University in an interview, “is that the records we use are completely independent, and produce the same result.”"

    http://www.climatecentral.org/news/climate-to-warm-beyond-levels-seen-for-at-least-11300-years-15701

    IPCC:n arvioraporteissaan referoima ympäristötutkija Roger Pielke Jr. kommentoi Marcott:n tutkimusta ja sen käsittelyä tieteellisissä piireissä. Hänen mukaansa kaikki viittaukset jääkiekkomailan lapaan on rehellisyyden nimissä poistettava:

    "Let me be perfectly clear -- I am accusing no one of scientific misconduct. The errors documented here could have been the product of group dynamics, institutional dysfunction, miscommunication, sloppiness or laziness (do note that misconduct can result absent explicit intent). However, what matters most now is how the relevant parties respond to the identification of a clear misrepresentation of a scientific paper by those who should not make such errors."

    http://rogerpielkejr.blogspot.se/2013/03/fixing-marcott-mess-in-climate-science.html

    VastaaPoista
  3. Judith Curryllä on myös hyvää jatkoa tarinalle: http://judithcurry.com/2013/04/02/were-not-screwed/

    Steve McIntyre kommentoi Marcott:n tiimin viivyttelytaktiikasta kritiikkiin vastaamisessa: http://climateaudit.org/2013/03/31/the-marcott-filibuster/

    VastaaPoista