Jääkarhut ja muuan Monnett

Al Gore viittasi elokuvassaan "Epämiellyttävä Totuus" vertaisarvioituun paperiin, jonka mukaan jääkarhut olivat sukupuuttoaallon kourissa merijään katoamisen takia. Tämän tutkimuksen innostamana elokuvaan lisättiin tämä surullinen animaatio, jossa avomerellä uiva jääkarhu yrittää kömpiä viimeisen löytämänsä jäälautan päälle ennen todennäköistä hukkumiskuolemaansa:

Tutkimukseen liittyy kuitenkin mielenkiintoisia taustakäänteitä.

Vallatonta ekstrapolointia

Vuonna 2005 Yhdysvaltojen Bureau of Ocean Energy Management, Regulation and Enforcement:n palkkalistoilla ollut jääkarhututkija Charles Monnett julkaisi paperin, "Observations of mortality associated with extended open-water swimming by polar bears in the Alaskan Beaufort Sea", jonka mukaan suuri osa alueen jääkarhuista oli juuri kuollut Beaufortin merellä riehuneessa myrskyssä. Tämä oli erityisen hälyyttävää sen vuoksi, ettei jääkarhujen kuolemia oltu havaittu alueella aiemmin edeltäneen kuudentoista vuoden aikana. Paperista:

During 1987–2003, a total of 315 live polar bears was observed during September and of those 12 (3.8%) were in open water (Table 2). No dead and floating polar bears were observed. In 2004, a total of 55 polar bears were observed during September. Fifty-one were alive and of those 10 (19.9%) were in open water (Fig. 1). In addition, four polar bear carcasses were seen floating in open water (Table 2), the first such observations over the span of the survey.

Kirjoittaja Monnett järkeili ilmastonmuutoksen sulattavan jäätä, mikä pakottaa jääkarhut uimaan yhä pidempiä matkoja ja tämä siis lisää hukkumisia. Hänen tutkimusmetodinsa oli kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen.

Syyskuun 2004 alussa raju myrsky oli lähestymässä aluetta, jolla hänen tutkimusasemansa sijaitsi. Monnett lensi helikopterillaan jäätikön yllä, havaiten neljä uivaa jääkarhua. Viikon kuluttua, myrskyn laannuttua, hän lensi saman reitin ja näki kolme hukkunutta jääkarhua.

Tästä hän laski että koska hän oli helikopterillaan havainnoinut noin 11%:n omasta tutkimusalueestaan, alueella oli jääkarhuja 4 / (11 * 100) = 36. Kun myrskyn jälkeen kuolleita karhuja näkyi kolme, tämä tarkoitti että jääkarhuja oli kuollut hänen tutkimusalueellaan 3 / (11 * 100) = 27.

Tästä hän veti johtopäätöksen, jonka mukaan pohjoisella napa-alueella oli käynnissä jääkarhujen sukupuuttoaalto ja yksinään tuo yksi myrsky oli tappanut melkein kolmekymmentä karhua! En vitsaile:

If these bears accurately reflect 11% of bears present under these conditions, then 36 bears may have been swimming in open water on 6 and 7 September, and 27 bears may have died as a result of the high off- shore winds. These extrapolations suggest that survival rate of bears swimming in open water during this period was low (9/36=25%).

Melko hurjaa ekstrapolointia, mikä ei tosin ole erityisen poikkeuksellista ilmastoalarmistitieteelle. Kun helikopterista lasketaan valkoisia eläimiä valkoisen jään ja allokon seasta, havaintojen tekemisessä on kyse enemmän tuurista kuin taidosta. Eipä siitä ole kauaakaan kun tutkijat hukkasivat melkein kolmensadantuhannen yksilön porolauman.

Mutta tokihan tieteellinen vertaisarviointiprosessi ehkäisi moisen humpuukin julkaisemisen? Ei estänyt. Ei ole tiedossa vaikuttiko tähän se että toinen paperin vertaisarvioijista oli Lisa Rotterman, joka sattui olemaan Charles Monnettin vaimo. Toinen vertaisarvoijista oli Monnettin kollega ja aktivisti Andrew Derocher, jonka saamasta tutkimusrahoituksesta Monnett oli vastuussa, ja joka oli myöskin tutkimassa jääkarhuja Beaufortin merellä. Montako tutkijaa alueella oikein oli? Tuskin niin montaa etteikö Derocher olisi tarkalleen tiennyt kenen paperia oli arvioimassa.

Hälyyttävän paperinsa julkaisemisen jälkeen Monnett saikin 50 miljoonaa dollaria lisärahoitusta alueen jääkarhujen joukkotuhon tarkkailemiseksi. Tästä 1,1 miljoonaa tuli vertaisarvioinnin tehneelle Derocherille.

Tutkinta

Asia hautautui vuosiksi, kunnes vuonna 2011 Monnetista aloitettiin tutkinta tämä vuodettua luottamuksellisia sähköposteja ympäristöjärjestöille. Samalla tutkinnan kohteeksi nostettiin myös jääkarhututkimus, sillä Monnettia epäiltiin verovarojen väärinkäytöstä.

Tutkintaan kuuluvan kuulustelun aikana Monnett kommentoi tutkimustaan seuraavasti:

Well, that's not scientific misconduct anyway. If anything, it's sloppy. I mean, that's not – I mean, I mean, the level of criticism that they seem to have leveled here, scientific misconduct, uh, suggests that we did something deliberately to deceive or to, to change it. Um, I sure don't see any indication of that in what you're asking me about.

Vuonna 2013 tuolloin 65-vuotias Monnett sopi tapauksen. Hänen työsuhteensa viraston kanssa lakkautettiin, mutta hän sai 100 000 dollarin erorahan, kuten myös täyden eläkkeen.

Oma huomio

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että akateemisen vapauden piiriin kuuluu täysi oikeus julkaista mitä roskaa suinkin saa vertaisarvioinnista läpi ja että on täysin kohtuutonta nostaa petossyytteitä ilman selvää todistetta tarkoituksellisesta tutkimustulosten väärentämisestä. Yliopistot suorastaan kannustavat tällaiseen toimintaan määrittäessään tutkijan tuottavuutta julkaistujen papereiden lukumäärän mukaan.

Valitettavasti monet - elleivät jopa useimmat - ihmiset eivät tunnu ymmärtävän nykyisen vertaisarviointiprosessin olevan täysin kykenemätön varmistamaan etteikö täysin väärää tietoa läpäisisi vertaisarviointiprosessia ja etteivätkö tarkoitushakuiset tahot sitten käyttäisi näitä tutkimuksia oman poliittisen agendansa levittämiseen.

Sokea luottamus vertaisarvioidun tieteen oikeellisuuteen liittyy olennaisena osana ilmastoalarmismiin. Tämä johtunee vertaisarviointimyytistä, jonka liike onnistui luomaan vuosituhannen vaihteen tienoilla ja johon Gorekin elokuvassaan viittasi. Olenkin lukenut nettikommenteista melkoisen harhaisia kuvauksia vertaisarvioinnista. Joskus esiintyy jopa väite, jonka mukaan vertaisarviointiprosessiin osallistuu koko tiedeyhteisö. Tällaisissa tapauksissa ei liene ihme jos skeptinen suhtautuminen vertaisarviointiprosessin läpäisseeseen paperiin tuntuu niin käsittämättömältä.

Suhtautuminen ilmastonmuutosskeptismiin muuttuisikin melkoisesti, jos ihmiset ymmärtäisivät paremmin vertaisarviointiprosessin heikkoudet, varsinkin ilmastotieteen kaltaisen, hyvin politisoituneen tieteenhaaran osalta.

Imperiumin vastaisku

Ilmastonmuutoskeskustelurintamalla alkoi säpinä alkuvuonna 2015. Satunnaiselle mediaa seuraavalle välittyi kuva urheista ympäristöaktiiveista, jotka repivät päivänvaloon kaikkien niiden harvojen skeptisten tiedemiesten öljy-yhtiöiden kanssa solmiman salaliiton.

Tapaus oli kuitenkin paljon tätä mielenkiintoisempi ja monitahoisempi.

Kiusallinen Monckton et al.

Kaikki alkoi kun media uutisoi 21. tammikuuta 2015 Christopher Moncktonin, Willie Soon:n, David Legates:n ja William Briggs:n kirjoittamasta tutkimuspaperista "Why models run hot: results from an irreducibly simple climate model". Tutkimuksen tekijät olivat havainneet ilmastomalleissa virheen, joka sai ne yliarvioimaan tulevan lämpenemisen kolminkertaiseksi. Jostain syystä tietyt aktivistipiirit eivät tutkimuksesta ilahtuneet.

Koska paperi sai julkisuutta mediassa, vakiokeino liikkeen teesien kanssa ristiriitaisten tutkimusten käsittelyyn - matalan profiilin painostus paperin julkaisseita tahoja vastaan - ei enää onnistunut. Tästä johtuen paperin uskottavuus oli tuhottava, ennen kuin se ehtisi aiheuttaa vielä suurempaa vahinkoa aktivistien luomien kauhukuville. Vähintääkin julkaisemisesta olisi rangaistava niin kovakätisesti, että linjasta eriävät tutkijat miettisivät monta kertaa ennen kuin uskaltaisivat asettua noin röyhkeästi poikkiteloin konsensuksen kanssa.

Tutkimuksen kirjoittajat tekivät paperin vapaa-ajallaan, ilman ulkopuolista rahoitusta, mikä vaikeutti tutkimusta vastaan hyökkäämistä. Ainoa ulkopuolinen rahoitus tuli paperin julkaisijan vaatimaan maksuun, jotta paperi olisi kaikkien vapaasti luettavissa. Muussa tapauksessa julkaisija Science Bulletin olisi veloittanut jokaista lukijaa paperin lukemisesta. Paperi onkin datoineen ja kaavoineen vapaasti saatavilla.

Vaikka paperi onkin julkisesti saatavilla, virheiden etsimiseen siitä ei kuitenkaan ollut suuremmalti halua.

Ja niin se alkaa...

Ensimmäinen isku tutkimusta vastaan oli yhden paperin kirjoittajista - William Briggs:n - blogin hakkerointi 22.1.2015. Hyökkääjä mm. tuhosi kaikki Briggs:n kirjoittamat tutkimuspaperiin liittyvät artikkelit ja sai tietoonsa listan ilmastonmuutosskeptikkojen sähköpostiosoitteita. Tämän jälkeen oli pitkään hiljaista.

Lähtölaukaus varsinaiselle kampanjalle oli 20.2.2015 Obaman presidentinvaalikampanjan sähköpostilistaan ilmastoaktivisti Ivan Frishberg:n toimesta lähetetty viesti:

Friend -- 

It's tough out there for climate change deniers. 

One by one, literally every argument and excuse they've been using for years is being proven false. 

They're still grasping at myths and conspiracy theories, but deniers are on the run. 

Let's keep them there -- join the team that's calling out climate change deniers.

Vain tunteja tämän jälkeen 20.2.2015 Briggs:n blogista saatuihin skeptikoiden sähköpostiosoitteisiin lähetettiin uhkaava sähköposti Willie Soon:n nimeen ja alkavaan lokakampanjaan viittaavalta nimimerkiltä "Willain Soon":

The New York Times might do some bad things to Mr. Soon... :)

Seuraavana päivänä selvisikin mitä nuo pahat asiat ovat, kun New York Times julkaisi artikkelin Soonista. Greenpeace oli päättänyt harhauttaa ihmisiä "saamalla yllättäen tietää" että yksi paperin kirjoittajista – Willie Soon – oli saanut aiemmin rahoitusta öljy-yhtiöihin kytköksissä olevilta tahoilta. Lainausmerkit ovat mukana siksi, että Soon:n rahoittajia oltiin käsitelty Greenpeacen toimesta jo vuosia aiemmin. Itse asiassa tämänkin kohun takana ollut Greenpeacen Kert Davies oli itse "paljastanut" Soonin jo monta kertaa aiemmin. Kyseessä ei siis ollut mikään todellinen paljastus, vaan jotain johon iskemällä pyrittiin saamaan aikaan isoja otsikoita ympäri maailmaa: "Ilmastonmuutosskeptikon rahoittajat paljastuivat!"

Tästä alkoi savustuskampanja, jolla Soon:ia pyrittiin savustamaan pois yliopistostaan Smithsonian:lta. Yliopiston edustajat sanoutuivat kampanjan säikäyttämänä irti Soon:sta ja ilmoittivat paheksuvansa tämän rahoituslähteitä. Paheksunta oli naurettavaa ottaen huomioon miten Smithsonian sai yli puolet Soon:lle annetusta rahoituksesta, ja että kaikki tämä rahoitus kulki nimenomaan Smithsonianin kautta. Yhdessäkään rahoitussopimuksessa ei ollut Soonin allekirjoitusta, vaan rahat vastaanotti nimenomaan Smithsonian.

Entä kuinka valtavista summista puhutaan? Kun Smithsonianin yliopiston oli ottanut osansa, Soonille jäi noin 60 000 dollaria vuodessa (5 000 dollaria kuukaudessa), jolla Soon paitsi elätti perheensä, myös rahoitti tutkimuksensa, osti työhönsä liittyvät matkaliput, hotellihuoneet ja maksoi palkan avustajilleen. Apurahat olivat Soonin ainoa tulonlähde, sillä yliopistolta hän ei palkkaa saanut.

Greenpeace yritti mustamaalauskampanjallaan saada tämän kuulostamaan lahjukselta, jolla ennestään hyvätuloinen tutkija ostettiin kuuliaiseksi korruptiorahalla. Todellisuudessa pienipalkkainen tutkija eli vaatimattomammin kuin korkean profiilin aktivistit ja teki työtään periaatteidensa mukaisesti, sen sijaan että olisi lähtenyt mukaan lietsomaan hysteriaa ja elänyt leveästi valtion apurahoilla.

Tästä työstä jopa hänestä nyttemmin irtisanoutunut Smithsonian koki tarpeelliseksi palkita hänet vuonna 2003. Palkinnon syynä oli Soonin...

“... detailed scholarship on biogeological and climatic change over the past 1,000 years … in official recognition of work performance reflecting a high standard of accomplishment”

Vuonna 2004 Soon palkittiin Doctors for Disaster Preparedness -järjestön myöntämällä palkinnolla rohkeudesta ja saavutuksista tieteellisten totuuksien ja vapauden puolustamisessa.

Soon itse kommentoi kohua näin:

... Let me be clear. I have never been motivated by financial gain to write any scientific paper, nor have I ever hidden grants or any other alleged conflict of interest. I have been a solar and stellar physicist at the Harvard-Smithsonian Center for Astrophysics for a quarter of a century, during which time I have published numerous peer-reviewed, scholarly articles. The fact that my research has been supported in part by donations to the Smithsonian Institution from many sources, including some energy producers, has long been a matter of public record. In submitting my academic writings I have always complied with what I understood to be disclosure practices in my field generally, consistent with the level of disclosure made by many of my Smithsonian colleagues. 

If the standards for disclosure are to change, then let them change evenly. If a journal that has peer-reviewed and published my work concludes that additional disclosures are appropriate, I am happy to comply. I would ask only that other authors—on all sides of the debate—are also required to make similar disclosures. And I call on the media outlets that have so quickly repeated my attackers’ accusations to similarly look into the motivations of and disclosures that may or may not have been made by their preferred, IPCC-linked scientists. ...

Olisikin mielenkiintoista jos kaikki ne öljy- ja tuulivoimarahaa vastaanottaneet tutkijat joutuisivat kertomaan rahoittajistaan tutkimustensa julkaisun yhteydessä.

Rahoituksen korruptoiva vaikutus

Ilmastotutkija Roy Spencer toteaa rahoituksesta seuraavaa:

Due to a lack of funding for alternative theories of climate change, a handful of skeptical researchers have turned to private funding from time to time to help keep their research going. Now, I personally don’t care where people get their funding. Their published research must stand on its own merits. And if government refuses to fund both sides, what choice is there other than find a new line of work?

Soonin uskottavuuden "korruptoinut" Koch -säätiö ei myöskään ole erityisen valikoiva rahoituskohteissaan: vuonna 2013 kyseinen säätiö antoi rahaa yli kahdelle ja puolelle sadalle amerikkalaiselle yliopistolle.

Erityisen ironisen tilanteesta tekee se, että johtava skeptikkojen jahtaaja, Skeptical Science:n pääasiantuntija ja Guardian -kolumnisti Dana Nuccitelli on töissä Tetra Tech:llä, joka keskittyy tekemään alihankintaa... öljy- ja maakaasuyhtiöille. Niinpä useimmat öljy-yhtiöiden korruptoimasta salaliitosta puhuvat hakevat faktansa nimenomaan öljy-yhtiöiltä elantonsa saavalta henkilöltä.

Grijalvan lista

24.2.2015 "Willain Soon" lähetti skeptikoille uuden pahaenteisen viestin:

Bad things coming for these boys and girls: 

Richard Lindzen
Roger Pielke Jr.
Steven Hayward
David Legates
Judith Curry
John Christy
Robert Balling 

Keep your eyes on the media. Several stories. 

Mr. Briggs, where was your Sunday roundup on your blog? Eagerly awaiting your insight.

Sähköpostin lähettäjä, joka siis todennäköisesti oli sama joka Briggs:n blogin hakkeroi, uhkasi nimettyjä skeptikkotiedemiehiä "kohta alkavalla kampanjalla". Mistä oli kyse?

Se selvisi jo samana päivänä, kun demokraattikansanedustaja Raoul Grijalva ilmaantui mediaan julistaen lähettäneensä "Willain Soon":n listaamalle seitsemälle Yhdysvaltain kongressin edessä todistaneelle ilmastotutkijalle virallisen haasteen selvittää heitä rahoittaneet tahot edellisen kahdeksan vuoden ajalta pienintä matkalaskua myöten. Tavoitteena oli loata tutkijoiden maine, sillä kongressille todistavien oli joka tapauksessa paljastettava kytköksensä. Haasteprosessi ja sen tuoma mediajulkisuus epäilyksineen oli itsessään rangaistus, kuten haasteen saanut sään ääri-ilmiöiden aiheuttamiin vahinkoihin erikoistunut ilmastotutkija ja IPCC:n lead author Roger Pielke Jr. toteaa:

Before continuing, let me make one point abundantly clear: I have no funding, declared or undeclared, with any fossil fuel company or interest. I never have. Representative Grijalva knows this too, because when I have testified before the US Congress, I have disclosed my funding and possible conflicts of interest. So I know with complete certainty that this investigation is a politically-motivated “witch hunt” designed to intimidate me (and others) and to smear my name. ...

The incessant attacks and smears are effective, no doubt, I have already shifted all of my academic work away from climate issues. I am simply not initiating any new research or papers on the topic and I have ring-fenced my slowly diminishing blogging on the subject. I am a full professor with tenure, so no one need worry about me — I’ll be just fine as there are plenty of interesting, research-able policy issues to occupy my time. But I can’t imagine the message being sent to younger scientists. Actually, I can: “when people are producing work in line with the scientific consensus there’s no reason to go on a witch hunt.” 

When “witch hunts” are deemed legitimate in the context of popular causes, we will have fully turned science into just another arena for the exercise of power politics. The result is a big loss for both science and politics.

On hyvin todennäköistä, että Briggs:n blogiin tunkeutunut henkilö tai ryhmä oli vahvasti demokraatteihin kytköksissä, sillä muuten hänellä - tai heillä - tuskin olisi ollut etukäteistietoa kongressin edustajan aikeista. Erityisen hurjaksi tilanteen tekee se, että vähintäänkin Obaman kampanjahenkilöstöä oli mukana mustamaalauskampanjassa.

Kampanja alkaa näyttämään rumalta sivullistenkin silmissä

Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Hieman yllättäen skeptikoiden sijaan pahennuksen kohteeksi alkoivatkin joutua nimenomaan hyökkääjät itse.

27.2.2015 ilmastotutkijoiden poliittinen vainokampanja nostatti kulmakarvoja jo tiedeyhteisössäkin. American Meteorological Society totesi julkilausumassaan:

Publicly singling out specific researchers based on perspectives they have expressed and implying a failure to appropriately disclose funding sources — and thereby questioning their scientific integrity — sends a chilling message to all academic researchers

Virallinen ilmastotutkimustiedehän on paheksunut kauan skeptikoiden vaatimuksia saada tutkijoiden tutkimustensa perusteena käyttämiä datoja käyttöönsä, jotta heidän väitteensä pystyttäisiin varmistamaan. Joissain tapauksissa skeptikot ovat joutuneet menemään datan saadakseen jopa oikeuteen.

Paheksunta skeptikkojen aiempia toimia kohtaan oli ilmeisessä ristiriidassa tämän poliittisen ajojahdin kanssa. Ristiriita loi paineita johtaville alarmistitiedemiehille tulla julkisuuteen selvittämään kantojaan tapahtumaan. National Journalissa julkaistiinkin 25.2.2015 Mann:n ja kumppaneiden kommentteja aiheesta. Kommentit ovat melkoista vetkuttelua:

Mann, a prominent Penn State climate scientist who has has been subject of Republican-led probes of his work in past years, had a mixed verdict on the letters. 

"It does come across as sort of heavy handed and overly aggressive," Mann told National Journal, adding that he is "a little uncomfortable" with the demands for the professors' correspondence. But he said there's nothing wrong with seeking information on funding sources. "That is something that no scientists should have any qualms" about providing, Mann said. 

Mann also said the Grijalva letters on funding should not be "conflated" with probes he has faced from GOP Rep. Joe Barton and Cuccinelli. 

"The difference being that they were demanding materials that are protected under principles of academic freedom—private deliberations between academics or scientists, unpublished manuscripts, raw source code that was written, stuff that's intrinsic to your work as a scientist," Mann said. ...

Grijalva's office insists it's not crossing the line, and argued there's a difference between these letters and past GOP-led probes of climate scientists. 

"We are not asking for drafts of scientific research. We are not asking for raw data. We are not asking for whole hard drives worth of stuff," said Adam Sarvana, Grijalva's spokesman. "This is about finances and it is about the connection between money and testimony, because testimony is not research. Testimony is interpreting scientific information for public consumption to influence policy, and in our view that is not protected entirely by academic shielding."

Mann:n ja Grijalvan edustajien mukaan kyseinen poliittinen ajojahti ja lokakampanja ei ole verrattavissa siihen mihin skeptikot alentuivat aiemmin, sillä tässä vain halutaan tietää tiedemiesten sanomisten luotettavuus, eikä suinkaan mitään niin alhaista kuin saada pääsy dataan, jonka avulla hänen tutkimuksensa voitaisiin toistaa.

Tieteessähän ei tutkijan henkilökohtaisella uskottavuudella pitäisi olla mitään väliä, vaan ainoastaan sillä pystytäänkö hänen tutkimuksensa ja sen tulokset toistamaan. Maailman vanhimman tiedeyhteisön, Britannian Royal Societyn tunnuslausekin on "Nullius in verba", eli "älä luota kenenkään sanaan".

Jostain syystä nimenomaan toistamiselle alarmisti-ilmastotutkijat ovat niin allergisia. Varsinkin kun toistajana on joku, jonka intresseissä ei ole heidän väitteidensä oikeaksi osoittaminen. Kuten Itä-Anglian yliopiston ilmastotutkimuslaitoksen johtaja tässä kuuluisassa viestissä hänen työtään kriittisesti tarkastelleelle McIntyrelle totesi:

We have 25 or so years invested in the work. Why should I make the data available to you, when your aim is to try and find something wrong with it.

Loppusanat

Soonin tutkimus oli selvästi jonkinlainen kamelin selän katkaissut olki. Huomiotta jättäminen ja nauraminen vaihtui laajan rintaman hyökkäykseen ja yritykseen vaientaa skeptikot. Iskujen aiheuttama negatiivinen julkisuus kääntyi kuitenkin hyökkääjiä vastaan.

Keskustelu mediassa kääntyikin 27.2. mennessä lähinnä siihen, miten väärin Grijalva toimi hyökätessään skeptisesti ilmastonmuutokseen suhtautuvien tiedemiesten kimppuun. Vääjäämättömän PR-tappion häämöttäessä kampanja kuivui kasaan. Pienemmän mittakaavan kiusanteko jatkui vielä, ja esimerkiksi Twitter sulki ilmastoskeptikkoblogaajien tilejä.

Kiusa se on pienikin kiusa.